10.2.2010

Valtioneuvoston periaatepäätös toimintamenosäästöistä

Valtioneuvosto on 4.2.2010 julkaissut periaatepäätöksen, jossa linjataan valtion yhteisten palveluiden tuottamiseen liittyviä periaatteita ja toimintatapoja sekä keinoja, joilla virastot ja laitokset selviävät valtion kiristyvässä taloudellisessa tilanteessa.

Periaatepäätöksessä ehdotettujen toimenpiteiden toteuttamisella mahdollistetaan lähivuosien aikana valtionhallinnossa kymmenien miljoonien eurojen vuotuiset säästöt. Tarkastelemalla kriittisesti esimerkiksi tarvikkeiden ja palveluiden hankintamääriä, matkustusmääriä ja -käytäntöjä sekä viestintä- ja kokouskäytäntöjä voidaan toteuttaa vuodelle 2010 kohdentuvia välittömiä säästötoimenpiteitä.

Valtioneuvosto päätti lisätä erityisesti yhteisiä konsernipalveluita sekä tehostaa niiden tuottamista. Valtiovarainministeriön mukaan periaatepäätösluonnoksesta pyydetyissä lausunnoissa ministeriöt pitivät ehdotettuja toimenpiteitä tarpeellisina ja oikeansuuntaisina. Monet virastot ovat jo ottaneet yhteisiä palveluja ja uusia toimintatapoja hyvin käyttöön, mikä on näkynyt toiminnan tehostumisena ja valtiotasolla saavutettuina säästöinä.

Valtiovarainministeriö valmistelee periaatepäätöksen toteuttamisesta ja vastuista toimenpideohjelman, jonka toteutumista seurataan osana valtion vuosien 2010 ja 2011 tilinpäätöskertomuksen raportointia.

Valtioneuvoston periaatepäätös valtion pysyvien toimintamenosäästöjen ja muiden vuoden 2010 toimintamenosäästöjen aikaansaamisesta (pdf)