19.10.2009

Valtion uusi hankintastrategia julkaistu

Valtiovarainministeriö julkaisi 8.10.2009 valtion uuden hankintastrategian. Strategian keskeisenä tavoitteena on jatkaa valtion hankintatoimen positiivista kehitystä sekä edelleen lisätä yhteishankintojen käyttöä.

Strategian avulla pyritään selkeyttämään ja vahvistamaan valtion hankintatoimen ohjausmallia. Lisäksi strategiassa rohkaistaan hankintayksiköitä kehittämään toimintatapojaan siten, että hankinnoissa otetaan entistä paremmin huomioon kestävän kehityksen periaatteet, innovatiiviset ratkaisumallit, kehittyvät palvelukonseptit ja aktiivinen sopimusten hallinta.

 Uusi hankintastrategia on valmisteltu valtion hankintatoimen strategisen ohjausryhmän toimesta, jonka tehtävänä on muun muassa käsitellä valtionhallinnon hankintatoimen keskeisiä kysymyksiä ja julkisten hankintojen roolia yhteiskunnan eri osa-alueilla.

Valtion hankintastrategia valtiovarainministeriön verkkosivuilla (pdf)