24.3.2010

Väliaikainen sopimus allekirjoitettu videoneuvottelupalveluista

Hansel Oy ja TeliaSonera Finland Oyj ovat allekirjoittaneet väliaikaisesti voimassa olevan puitesopimuksen valtionhallinnon videoneuvottelupalveluista. Puitesopimus on väliaikainen, koska tarjouskilpailuun osallistunut Videra Oy jätti kilpailutuksesta hakemuksen markkinaoikeuteen.

”Hansel Oy pitää valitusta perusteettomana, sillä hankintapäätös on tehty hankintalainsäädännön ja oikeuskäytännön edellyttämällä tavalla. Videra Oy vaatii hankintaan liittyvän päätöksen kumoamista perusteella, jota markkinaoikeuden aiemmat ratkaisut eivät mahdollista. Valituksen hankintapäätöksen täytäntöönpanoa eli lopullisen puitesopimuksen tekemistä viivästyttävä vaikutus on siten erityisen harmillista”, sanoo Hansel Oy:n lakiasiainjohtaja Eija Kontuniemi.

Valtioneuvosto julkaisi helmikuussa periaatepäätöksen, joka koskee valtion pysyviä toimintamenosäästöjä. Päätöksessä todetaan muun muassa, että ministeriöt, virastot ja laitokset vähentävät matkustuskustannuksiaan vuoden 2008 menotasosta kahdeksalla prosentilla muun muassa hyödyntämällä laajemmin puhelin-, video- ja muita etäyhteyksiä.

Lisätietoja Hansel Oy:ssä antaa lakiasiainjohtaja Eija Kontuniemi, puh. 020 7444 239  tai viestintäpäällikkö Thomas Sund, puh. 020 7444 235 (etunimi.sukunimi@hansel.fi).