Tulosta
Matkustuksen ja kokousten hallinta
Matkustukseen liittyviä puitejärjestelyjä hyödyntämällä asiakkaamme voivat vastata valtion matkustusstrategian tuottavuusvaatimuksiin, jossa huomioidaan muun muassa ympäristövastuullinen matkustaminen.
Kansainvälistymisen ja alueellistamishankkeiden myötä matkustus muodostaa entistä merkittävämmän osuuden valtion hankintakuluista. Puitejärjestelyjä tuotetaan ja kehitetään muun muassa eri kuljetuspalveluja, kuten esimerkiksi lentomatkustusta ja junamatkustusta, silmälläpitäen.
Tämän lisäksi sopimusten avulla voidaan hankkia majoituksiin ja kokouksiin liittyviä palveluja, kehittää matkahallinnan prosesseja sekä jatkossa myös matkustamisen eri vaihtoehtoja.
Lisätietoa toimialan puitejärjestelyistä saa Hanselin palvelusivustolta.
