Poliisit pyörillä koko maassa

Hansel Asiakkaamme kertovat Poliisit pyörillä koko maassa

Puitejärjestelymme tarjoavat varsin monipuolisen valikoiman ajoneuvoja. Poliisille erityisen tärkeää on autojen kestävyys ja turvallisuus.

Poliisilla on käytössään 1 700 autoa, joista reilu puolet on tunnuksellisia partioautoja: maijoja ja henkilöautoja. Ajoneuvokantaan kuuluu lisäksi moottoripyöriä ja -kelkkoja sekä veneitä. Autohankinnat poliisi tekee Hanselin puitejärjestelyn kautta.

Valtaosa ostetaan omaksi, mutta viime vuosina joitakin siviiliautoja on hankittu myös leasingsopimuksilla.

– Vuosittainen hankintojen määrä vaihtelee, mutta yleensä pyöritään 160–170 auton kieppeillä. Moottoripyöriä hankitaan viidestä kymmeneen, materiaalihallintopäällikkö Jouni Jantunen Poliisihallituksesta kertoo.

Varustelu viimeistelee poliisiauton

Sopimustoimittajalta hankittu auto käy läpi varusteluprosessin, ennen kuin käytössä on tuliterä poliisiauto.

– Toimittajalta saadaan runko, ja varustelu rakennetaan auton käyttötarkoituksen mukaan. Esimerkiksi maijojen varustelu on vaativa ja laaja työ, josta meillä huolehtii oma alihankkija, Jantunen kuvailee.

Henkilöautojen, moottoripyörien ja moottorikelkkojen varustelu on kevyempää, ja niistä vastaa toinen alihankkija.

Poliisiin tehtävät, kuten yleisen järjestyksen ja liikenteen valvonta sekä rikostutkinta, asettavat ajoneuvoille erilaisia vaatimuksia.

– Autoilla ajetaan hyvin erilailla kuin tavalliset kansalaiset. Välillä mennään äärirajoilla, joten auton hallittavuus on hyvin tärkeää, Jantunen sanoo.

Myös kaupunkiajossa on omat haasteensa. Autoja pidetään tavallista enemmän tyhjäkäynnillä, eikä aina ajeta vain teillä, joten autoilta vaaditaan kestävyyttä. Maantieteelläkin on merkityksensä; mitä pohjoisempana ollaan, sitä enemmän korostuu auton nelivetoisuuden tarve.

Autojen elinkaari on keskimäärin hieman yli 7 vuotta. Partioautojen käyttöaika on neljästä viiteen vuotta, toimipaikasta riippuen.

– Vanhat autot puretaan ja huutokaupataan, Jantunen kertoo.

Puitejärjestelyn monet hyödyt

– On iso etu, että kilpailuttamista ei tarvitse tehdä itse. Se on vaativa ja pitkäkestoinen prosessi, Jantunen tiivistää.

Myös kustannushyödyt korostuvat, kun hankintoja tehdään valtakunnallisesti isolla volyymilla. Toimittajia puolestaan houkuttaa mahdollisuus päästä vastaamaan koko valtionhallinnon tuote- ja palvelutarpeisiin.

Jouni Jantunen on ollut mukana puitesopimusta valmistelevassa asiakastyöryhmässä. Järjestely on varsin toimiva.

– Pääsemme vaikuttaman ajoneuvojen ominaisuuksiin, ja olemme saaneet sellaisia autoja, joilla työt onnistuvat, Jantunen kiittelee.

Asiakastyöryhmässä pohditaan mitä autoluokkia tarvitaan ja mitä ominaisuuksia autoilta vaaditaan eri käyttöä ja tehtäviä varten. Yhteistyö muiden turvallisuusviranomaisten kanssa on tiivistä, jatkuvaa ja kehittyvää.

– Pienessä maassa on hyvä yhdistää voimia, Jantunen kiteyttää.

Asiantuntija-apua omiin kilpailutuksiin

Puitejärjestelyjen lisäksi poliisi on hyödyntänyt Hanselin asiantuntija-apua, kuten koulutusta ja konsultointia.

– Lisäksi Hansel on ollut apuna, kun olemme tehneet muutamia omia kilpailutuksia, Jantunen sanoo ja toteaa kokemusten olleen hyviä.

Kaiken kaikkiaan yhteistyö Hanselin kanssa on sujunut jouhevasti.

– Kyllä meidän näkemyksiämme ja toiveitamme kuunnellaan, eikä vastaan ole tullut tilanteita, joissa homma ei olisi toiminut. Olemme tyytyväisiä nykyisiin puitejärjestelyihin ja yhteistyöhön, Jantunen päättää.