Vastuullisuus

Hansel Hansel lyhyesti Vastuullisuus

Vastuullisuus kuuluu kaikkeen toimintaamme

Tavoitteenamme on toimia edelläkävijänä vastuullisissa hankinnoissa. Hanselin toiminnan tavoite, säästöjen aikaansaaminen valtiolle, on jo itsessään vastuullinen.

Edistämme vastuullisuutta puitejärjestelyiden kautta. Huomioimme vastuullisuuteen liittyvät ympäristö- sekä sosiaaliset ja taloudelliset näkökohdat mahdollisimman laajasti kilpailutuksissamme ja puitesopimuskaudella.

Vuonna 2015 valtio hankki tuotteita ja palveluita puitejärjestelyiden kautta 697 miljoonalla eurolla. Puitejärjestelyt ovat tehokas keino edistää valtion vastuullisuutta koskevien päätösten jalkauttamista hankintoihin. Suuren volyymin ansiosta voimme vaikuttaa uudenlaisten palveluiden syntymiseen sekä ohjata tuotteiden ja palveluiden kehitystä ympäristö-, sosiaaliset ja taloudelliset näkökohdat huomioivaan suuntaan.
 


Toimintaamme ohjaavat hankintalain lisäksi valtion hankintastrategia sekä valtioneuvoston julkaisemat periaatepäätökset ja ohjeistukset, joissa on tehty linjauksia vastuullisuuteen liittyvistä asioista ja vaatimuksista.

Hanselin ympäristötunnus  None kertoo ympäristövastuullisesta puitejärjestelystä

Myönnämme Hanselin ympäristötunnuksen puitejärjestelylle, jonka kilpailutuksessa on huomioitu ympäristönäkökohtia vähintään kahdella tavalla seuraavissa tarjouskilpailun vaiheissa:

  • Tarvehankinta
  • Tarjoajan soveltuvuus
  • Tekniset eritelmät (tuotteen tai palvelun ominaisuudet)
  • Vertailuperusteet
  • Sopimusehdot ja niiden noudattamisen valvonta

Vuoden 2015 lopussa 78:sta voimassa olevasta puitejärjestelystä 58 oli sellaisia, joissa ympäristönäkökohdat oli huomioitu (74 prosenttia).

Ympäristönäkökulmien huomioiminen ei aina ole mahdollista hankinnan kohteesta johtuen. Esimerkiksi erilaisissa asiantuntijapalveluita sisältävissä  puitejärjestelyissä palveluiden ympäristövastuulllisuutta on hankala määrittää.

Tavoitteenamme on sosiaalisen vastuun kehittäminen puitejärjestelyissä

Tavoitteenamme on tunnistaa sosiaalisen vastuun näkökulmasta riskialttiin toimialat ja puitejärjestelyt.

Kiinnitämme entistä enemmän huomiota sosiaalisen vastuun riskien vähentämiseen riskialttiiden puitejärjestelyiden sopimuskaudella.

Taloudellista vastuullisuutta huomioidaan puitejärjestelyssä monin tavoin

Huomioimme taloudelliseen vastuullisuuteen liittyviä näkökohtia kilpailutuksissa ja puitejärjestelyissä. Erityisesti kiinnitämme huomiota harmaan talouden torjuntaan, tilaajavastuulain mukaiseen toimintaan, pk-yritysten asemaan ja markkinoiden toimivuuteen:

  • Kilpailutuksiin osallistuvat toimittajat noudattavat ympäristönsuojelua, työsuojelua, työoloja ja työehtoja koskevia lakisääteisiä velvoitteita, esimerkiksi maksamalla veronsa ja sosiaaliturvamaksunsa
  • Valitut sopimustoimittajat ovat tilaajavastuulain mukaisesti toimittaneet selvitykset verojen ja sosiaaliturvamaksujen maksusta sekä sovellettavasta työehtosopimuksesta ja rekisteröitymisestä kauppa-, ennakonperintä-, arvonlisäverovelvollisuus- ja työnantajarekisteriin
  • Pienten ja keskisuurten yritysten toimintaedellytykset on huomioitu kilpailutuksissa ja niiden osuutta kaikista sopimustoimittajista seurataan
  • Yritykset voivat muodostaa ryhmittymiä, jolloin suuriin tilausmääriin on helpompi vastata.

Lue lisää vastuullisuustyöstämme ja sen tuloksista Hanselin vuoden 2016 vastuullisuusraportista.