Tampereen yliopisto hankki tukea kilpailuttamiseen
Tampereen yliopiston laboratoriopalveluiden johtaja Petteri Malkavaara.
Tampereen yliopisto on keskittänyt lääketieteen, biolääketieteen ja terveystieteen tutkimuksen ja opetuksen yhteen paikkaan. Tänä vuonna valmistuva uudisrakennus tarjoaa runsaan 21 000 neliön tilat 600 työntekijälle ja 1 200–1 500 opiskelijalle.
Yliopisto kilpailutti uudisrakennukseen tarvittavia laboratoriolaitteita yhteistyössä Hanselin kanssa. Hankintojen listalle lukeutui niin tavallista kylmälaitteistoa kuin monimutkaista teknologiaa.
"Merkittävin hankinta on nestetypen avulla toteutettu kaasufaasipakastinjärjestelmä. Kyseessä on mittava laitteistokokonaisuus, joka edustaa modernia teknologiaa syväjäädytettyjen näytteiden säilytyksessä ja on kooltaan yli viisi kertaa suurempi kuin Suomesta nyt löytyvät vastaavat järjestelmät", Tampereen yliopiston laboratoriopalveluiden johtaja Petteri Malkavaara kuvailee.
Hanselin asiantuntijat hankinnan tukena
Tampereen yliopisto hyödynsi Hanselin asiantuntijapalveluita hankintojen kilpailuttamisessa.
"Yliopisto tarjosi käyttäjäasiantuntemuksen ja meiltä oli mukana myös hankintahenkilöstöä. Hanselin vastuulla olivat muun muassa yhteydenotot eri tahoihin ja ilmoitukset hankintajärjestelmiin", Malkavaara kertoo työnjaosta.
Hanselin ja yliopiston yhteistyö sujui Malkavaaran mukaan hienosti. Asioita on käsitelty kuukausipalavereissa – tarvittaessa myös projektin rakennus- ja valvontasuunnittelijoiden kanssa.
"Hanselin mukanaolo on tuonut apua kriittisissä tilanteissa, näistä tärkeimpänä tarjouspyynnön muokkaaminen. Lakiapua on tarvittu monin paikoin mutkikkaiden prosessikysymysten keskellä. Juridisen tuen lisäksi asiantuntijapalveluiden käyttö on poikinut myös muita hyötyjä", Malkavaara sanoo.
"Omat asiantuntijakäyttäjämme ovat oppineet, miten vaatimukset puetaan kirjalliseen muotoon riittävällä täsmällisyydellä. Hanselin apu laboratoriolaitteiston kilpailuttamisessa on puolestaan keventänyt yliopiston oman hankintaorganisaation työkuormaa", Malkavaara lisää.
Tampereen yliopistossa on 21 000 opiskelijaa ja noin 4 000 työntekijää. Nykyinen Tampereen yliopisto syntyi vuoden 2019 alussa, kun Tampereen yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto yhdistyivät uudeksi säätiöyliopistoksi. Yliopistossa on seitsemän tiedekuntaa. Lue lisää Tampereen yliopiston toiminnasta.
Apua kilpailutusprojektiin
Silloin, kun et löydä yhteishankintavalikoimastamme tarvitsemaasi, saat asiantuntijoiltamme tukea omien kilpailutustesi tekemiseen. Kokeneet asiantuntijamme ovat julkisiin hankintojen, kilpailuttamisen ja sopimusoikeuden taitajia.