Napakka strategia ohjaa Helsingin hankintoja

hansel-asiakascase-helsinki-s.jpg

Helsingin kaupungilla oli tarve uudistaa hankintastrategiansa, sillä organisaatio oli laitettu uuteen asentoon vuonna 2017. Asian kanssa ei kuitenkaan haluttu kiirehtiä, vaan työ päätettiin käynnistää rinnakkain kansallisen hankintastrategian valmistelun kanssa. Näin pääkaupunki pääsee ensimmäisten joukossa näyttämään suuntaa Hankinta-Suomi-toimenpideohjelmassa asetettujen, koko maan yhteisten päämäärien tavoittelussa.

”Oli luontevaa sitoa hankintastrategiamme paitsi kaupungin ylätason strategioihin, myös kansalliseen hankintastrategiaan. Pääteemat olisivat joka tapauksessa olleet pitkälti samoja, vaikka toimenpiteisiin lisäsimme toki omat mausteemme neljän toimialamme näkökulmasta”, kertoo molempien strategioiden valmisteluun osallistunut hankintajohtaja Jorma Lamminmäki.

Etätyöpajat sujuivat tehokkaasti

Kaupungin hankintastrategian päätavoite on selkeyttää hankintojen tekemistä. Se myös kuvaa ulospäin sitä, mitä painotetaan. Helsinki tiivisti tavoitteensa kolmen pääteeman alle:

  • toimivat markkinat ja innovaatioiden edistäminen
  • vaikuttavuus ja vastuullisuus
  • hankintojen johtaminen ja hankintataidot

Strategiatyöhön osallistui muutama kymmenen henkeä eri puolilta kaupunkiorganisaatiota. Työtä tukemaan mukaan otettiin myös Hanselin hankintatoimen kehittäjät Liisa LehtomäkiKalle Pinni ja Tuula Risikko.

”Kaupungin hankintastrategian päätavoite on selkeyttää hankintojen tekemistä.”

”Työpajat oli tarkoitus järjestää perinteiseen tapaan, mutta projektimme osui yksiin koronavirusepidemian alkamisen kanssa, joten suunnitelmaa piti muuttaa. Olen erittäin tyytyväinen tapaan, jolla Hanselin asiantuntijat fasilitoivat yhteistyötä etänä. He saivat osallistujat hyvin mukaan”, Lamminmäki muistelee.

Hän kiittää hanselilaisia myös uusista ajatuksista ja hyvistä vinkeistä, joita he prosessin aikana nostivat esiin, sekä runsaasta avusta sisällöntuotannossa. Joulukuussa 2020 julkaistu hankintastrategia on tärkeä selkänoja ja työkalu koko Helsingin hankintoja kaupunginkansliasta käsin ohjaavalle tiimille.

Toimivat hankinnat tukemaan onnistunutta palvelutuotantoa

Nyt edessä on hankintastrategian tunnetuksi tekeminen läpi organisaation ja siihen liittyvän toimenpidesuunnitelman täydentäminen. Lamminmäki kertoo, että tässä tukeudutaan pitkälti olemassa olevaan toimintamalliin, jonka ytimen muodostaa laaja-alainen hankintojen ohjausryhmä. Jalkauttamisessa auttaa se, että Helsingin hankintastrategia on tiivis ja kompakti paketti, jota on helppo lähestyä. Siihen on koottu selkeät pääteemat, mittarit ja toimenpiteet.

”Vastuullisuudesta, kestävyydestä ja innovatiivisuudesta on puhuttu julkisten hankintojen yhteydessä paljon. Erityisen iloinen olen siitä, että onnistuimme tiivistämään näihin liittyvät tavoitteet hyväksi paketiksi, jonka kanssa päästään sujuvasti eteenpäin kohti toteutusta”, Lamminmäki summaa.

Konkretiaksi strategia muuttuu lähivuosina johdonmukaisen ohjaamisen ja vahvan hankintaosaamisen kautta.

 


Helsinki on Suomen pääkaupunki ja Helsingin seudun noin 1,5 miljoonaa asukasta ja 800 000 työpaikkaa käsittävän talousalueen keskus. Lue lisää Helsingin kaupungin julkisista hankinnoista.

Hankintojen johtamisen kehittäminen

Hankintastrategian tehtävänä on tukea oman toiminnan onnistumista ja strategian toteuttamista. Käytännössä hankintastrategia määrittää sen, miten käytännön tasolla organisaation eri linjaukset huomioidaan hankintatoiminnassa ja saavutetaan hankintojen avulla sekä miten hankintatointa toteutetaan ja kehitetään jatkossa.

Lue lisää hankintojen johtamisen kehittämisestä

Vastuulliset hankinnat

Monen organisaation strategiassa sekä hankintoja koskevissa strategisissa linjauksissa ja ohjelmissa on jo otettu huomioon Kansallisen hankintastrategiassa määritetyt linjaukset ja tavoitteet hankintojen taloudelliselle, sosiaaliselle ja ekologiselle kestävyydelle. Meiltä saat apua toimintamallin luomisessa teidänkin organisaatioonne.

Lue lisää vastuullisuudesta