Kategoriapäällikkö on toimialansa asiantuntija

hansel-katja-reinikainen-s.jpg

 

Vuonna 2019 Hanselissa aloittanut Katja Reinikainen työskentelee kategoriapäällikkönä matkustuksen ja kokouspalvelujen parissa. Pitkään matkailualalla työskennelleellä Katjalla on vankkaa toimialaosaamista, jota hän hyödyntää työssään päivittäin.

– Työskentelin aiemmin muun muassa sopimustoimittajalla Hansel-yhteyshenkilönä ja tapasin työssäni hanselilaisia. Näissä kohtaamisissa työyhteisönä syntyi houkutteleva kuva. Se sai minut hakeutumaan mielenkiintoiseen tehtävään, enkä ole valintaani katunut, Katja kertoo iloisesti.

Työ kategoriapäällikkönä on avannut uudenlaisen tulokulman jo entuudestaan tuttuihin asioihin. Katja on vastuussa laajasta kokonaisuudesta, eli yhteishankinnan koko elinkaaresta. Hän valmistelee kilpailutuksia, tekee yhteistyötä asiakkaiden, tarjoajien ja sopimustoimittajien kanssa sekä seuraa aktiivisesti vastuutoimialansa kehitystä.

– Työni on vaihtelevaa ja kohtaan paljon ihmisiä, mikä on hyvin antoisaa, Katja sanoo.

Kilpailutusten projektiryhmissä on aina mukana useita hanselilaisia. Katja tuo ryhmään matkailualan osaamista. Lisäksi mukana on hankintalain tunteva juristi ja projektipäällikön roolissa toimiva kilpailuttamiskonsultti. Nämä osaajat tukevat toisiaan vaativissa projekteissa ja sparrausapua saa aina myös muilta kollegoilta.

– Puheet siitä, että Hanselissa työskennellessään saa Suomen parasta hankintaoppia, pitävät paikkansa, Katja allekirjoittaa.

Miksi suosittelet Hanselia työpaikkana?

– Täällä on järjestelmällinen, napakka ote työhön, arvostava työyhteisö ja mahtavat työkaverit. On hienoa, että hommat hoituvat ja porukalla puhalletaan yhteen hiileen, kehuu Katja.

Katso nyt avoinna olevat työpaikat

Kysyntä palveluillemme kasvaa ja etsimme uusia julkisten hankintojen osaajia joukkoomme. Jos innostut työskentelystä hankintoihin intohimoisesti suhtautuvien rautaisten ammattilaisten kanssa, ota yhteyttä!

Tutustu muihin asiantuntijoihimme!

Meitä hanselilaisia on yli 130. Suurin osa meistä on julkisten hankintojen ammattilaisia – tunnemme hankintalain kiemurat ja kilpailutuskäytännöt. Saamme usein kiitosta myös palveluasenteestamme. Tutustu meihin!

Lue lisää Hanselista yrityksenä

Olemme julkishallinnon yhteishankintayksikkö ja pääpalvelumme on siis yhteishankintojen tarjoaminen. Meiltä asiakkaat saavat myös asiantuntijapalveluita omien kilpailutustensa tekemiseen tai hankintatoimen kehittämiseen.