Kilpailuttamiskonsultti asiakkaiden apuna

hansel-annika-hamalainen-s.jpg

 

Annika Hämäläinen tuli vuonna 2012 työharjoitteluun Hanselin kilpailutusyksikköön opiskellessaan kauppatieteitä, pääaineenaan oikeustaloustiede. Julkisten hankintojen kurssi innosti häntä hakeutumaan alalle ja myös gradu syntyi aiheesta. Opintojen päätyttyä marraskuussa 2014 Annika palasi töihin Hanselin taloushallintoon controller-toimintoon ja kirjanpitoon liittyviin tehtäviin.

Parin vuoden jälkeen avautui mahdollisuus palata tiimiin, jossa Annika oli ollut harjoittelijana. Nykyään hän toimii johtavana konsulttina pääasiallisesti asiakkaiden erilliskilpailutuksissa, eli haastavissa julkisten hankintojen kilpailuttamisprojekteissa, joiden tekemiseen asiakas kaipaa Hanselista asiantuntija-apua. Annika ehtii olla mukana noin viidessätoista kilpailutusprojektissa vuosittain, joten hän on päässyt vuosien varrella kilpailuttamaan monenlaisia hankinnan kohteita.

"Vaihtelevuus ja jatkuva oppiminen lisää työn mielenkiintoisuutta," Annika toteaa. Omaa osaamistaan hän on päässyt kehittämään myös Public Procurement Excellence -koulutusohjelmassa, johon hän pääsi mukaan Hanselin edustajana. Vuoden aikana opiskeltiin julkisten hankintojen teoriaa ja verkostoiduttiin eurooppalaisten kollegoiden kanssa toisilta oppien.

Projektin johto hyvissä käsissä

Kilpailuttamiskonsultti toimii usein projektipäällikkönä ja näin ollen vastaa projektin aikatauluttamisesta ja huolehtii sen etenemisestä. Myös sähköisen kilpailutusratkaisun käyttö ja tarjouspyynnön liitteenä olevien lomakkeiden valmistelu ovat osa Annikan työtä. Työtä tehdään koko ajan tiiviissä yhteistyössä Hanselin juristin ja asiakkaan substanssiasiantuntijoiden kanssa.

Asiakkaiden erilliskilpailutusten lisäksi kilpailuttamiskonsultti voi toimia vastaavissa tehtävissä Hanselin yhteishankinnoissa, joiden kautta asiakkaat voivat hankkia tavaroita tai palveluja valmiiksi kilpailutetuin ehdoin. Näissä projekteissa substanssiasiantuntijana toimii Hanselin kategoriapäällikkö.

”Hanselin yhteishankintakilpailutukset ovat työmäärältään usein laajempia kuin asiakkaiden erilliskilpailutukset, joten molemmissa projektityypeissä työskentely yhtä aikaa luo mukavaa tasapainoa”, Annika pohtii.

Miksi suosittelet Hanselia työpaikkana?

"Täällä on todella asiantuntevat ja mukavat kollegat, ja jokaisen projektin ollessa erilainen omakin osaaminen kehittyy jatkuvasti. Oman kiinnostuksen mukaan myös prosessien ja toimintamallien kehittämiseen pääsee aina halutessaan vaikuttamaan. Lisäksi työnantaja kannustaa täydentämään osaamista aktiivisesti ja tukee tätä."

Katso nyt avoinna olevat työpaikat

Kysyntä palveluillemme kasvaa ja etsimme uusia julkisten hankintojen osaajia joukkoomme. Jos innostut työskentelystä hankintoihin intohimoisesti suhtautuvien rautaisten ammattilaisten kanssa, ota yhteyttä!

Tutustu muihin asiantuntijoihimme!

Meitä hanselilaisia on yli 130. Suurin osa meistä on julkisten hankintojen ammattilaisia – tunnemme hankintalain kiemurat ja kilpailutuskäytännöt. Saamme usein kiitosta myös palveluasenteestamme. Tutustu meihin!

Lue lisää Hanselista yrityksenä

Olemme julkishallinnon yhteishankintayksikkö ja pääpalvelumme on siis yhteishankintojen tarjoaminen. Meiltä asiakkaat saavat myös asiantuntijapalveluita omien kilpailutustensa tekemiseen tai hankintatoimen kehittämiseen.