Asiakkaamme kertovat

Veteraanien palveluiden laatu taattiin hyvällä hankintaosaamisella

VK.jpg

Kaikki hankinnat ovat tärkeitä, ja kaikilla hankinnoilla on merkitys. Jotkut hankinnat kuitenkin erottuvat joukosta sekä arvoltaan sekä tärkeydeltään. Valtiokonttorille tällainen haaste oli sotainvalidien hoidon ja kuntoutuksen ja rintamaveteraanien laitoskuntoutuksen kilpailutus. Haasteeseen paneuduttiin huolella ja Hanselin hankintaosaamiseen tukeutuen.

Sotiemme veteraanien hoito ja kuntoutus on yksi Valtiokonttorin silmäteristä.

”Kyseessä on meille erityinen ryhmä, jonka kiitettävä hoito on ensiarvoisen tärkeää. Kunnilla on omat vastuunsa, mutta sotainvalidien ja osin myös veteraanien palveluiden laajamittainen kilpailuttaminen kuuluu Valtiokonttorille. Palveluiden kilpailutus uuden hankintalainsäädännön mukaisesti oli asia, jonka tueksi halusimme Hanselin hankintaosaamista”, apulaisjohtaja Hanna Koskinen, Valtiokonttorin Kansalaispalveluista kertoo.

Tavoitteena oli taata sotiemme veteraaneille ensiluokkainen hoito ja kuntoutus, joten laatuvaatimukset olivat kilpailutuksessa merkittävässä osassa.

”Vaadimme tulevilta palveluntuottajilta vankkaa osaamista geriatrisesta hoidosta ja kuntoutuksesta. Toimipisteissä tuli olla riittävästi henkilökuntaa, ja toimitiloilta vaadittiin turvallisuutta ja viihtyisyyttä”, palvelupäällikkö Tiina Kyttälä toteaa.

Yksi tärkeä tavoite kilpailutuksessa oli taata kaikille asiakkaille tasa-arvoinen mahdollisuus hoitoon ja kuntoutukseen kotipaikasta riippumatta. Laadukkaiden palveluiden tuli kattaa koko maan niin, ettei asiakkaiden matkoista hoitoon tulisi kohtuuttoman pitkiä.

Palvelujen hinnoittelumallin luomiseen kiinnitettiin erityistä huomiota ja käytettiin runsaasti aikaa. Tilastollisen mallinnuksen pohjalta hankintayksikkö muodosti käsityksen palvelun hintatasosta eri puolilla Suomea. Kilpailutuksessa käytetty hinnoittelumalli esti vaativan hoitotyön alihinnoittelun. Samalla hinnoittelumallilla haluttiin varmistaa, että palveluja on laajamittaisesti saatavilla, eivätkä palvelun järjestämisen kustannukset karkaa käsistä sopimuskaudella.

Todellinen miljoonahankinta

Arvio viisivuotisen sopimuksen hoitopalveluiden arvosta oli 150 miljoonaa euroa ja kuntoutuspalveluiden arvosta 85 miljoonaa euroa.

”Valtiokonttorin mittakaavassa kyse oli todella merkittävästä hankinnasta, joka myös poikkeaa tyypillisistä kilpailutuksistamme. Suurin osa hankinnoistamme liittyy tietojärjestelmiin, joten sosiaali- ja terveysalan hankinta tarkkoine laatuvaatimuksineen vaati meiltä erityishuomiota.  Sotainvalideista huolehtiminen on tärkeä ja herkkä aihe, joka hankkeen vaativuuden kanssa antoi suuren syyn olla kompastumatta yhteenkään hankintojen sudenkuoppaan”, Eija Louhelainen, sopimusasiantuntija, sanoo.

Hansel tuli mukaan jo prosessin varhaisessa vaiheessa.

”Olemme tehneet Hanselin kanssa yhteistyötä jo pitkään. Pyydämme konsultointiapua aina, kun vastaan tulee isompi kilpailutus, joten oli selvää, että tämäkin hankinta saisi vetoapua yhteishankintayksikön osaajista.   

Kilpailutuksen aikana Hansel hoiti kaiken yhteydenpidon ja neuvonnan palveluntarjoajien suuntaan.

Hanna Koskinen kertoo yhteydenpidon ulkoistamisen olleen iso apu. Tarjouskilpailuun osallistuneet olivat Valtiokonttorin yhteistyökumppaneita jo aiemmalta sopimuskaudelta, ja yhteydenpidon keskittäminen Hanselille minimoi riskit esimerkiksi puolueellisesta kohtelusta.

”Meidän ei näin ollen tarvinnut miettiä, mitä saamme sanoa kenellekin ja missä vaiheessa.”

”Oli hyvä, että mukana olleisiin Hanselin asiantuntijoihin oli sataprosenttinen luotto. Kilpailutusta tuli viedä eteenpäin normaalien työtehtävien lisäksi, joten Hanselin panos asian eteenpäin viemisessä ja määräaikojen saavuttamisessa oli merkittävä. Emme voi olla muuta kuin tyytyväisiä, sillä kaikki meni kuten piti. Hanselilaiset ovat olleet tukenamme myös sopimuskauden aikana”, Hanna Koskinen päättää.