Huutamalla päästöt alas

Pasi Tainio 16.03.2021

Ilmastonmuutoksen hillintä on noussut monella organisaatiolla aivan keskeiseksi päätöksentekoa ohjaavaksi asiaksi. Näin on luonnollisesti myös meidän asiakkaillamme. Monet pohtivat miten saisivat päästöjä vähennettyä.

Monelle meillä on jo tarjota ratkaisuja. Hanselin energiakategoria, jota itse edustan kollegani Juha-Pekka Paunun kanssa, tarjoaa esimerkiksi alkuperävarmennettua uusiutuvaa sähköä sekä aurinkovoimaloita. Ensi vuonna mahdollisesti laajennamme tarjontaa sähköautojen lataukselle, mikäli vain riittävän moni asiakas tästä yhteishankinnasta kiinnostuu. Seuraamme myös herkällä korvalla ympäristöministeriön selvitystä päästökompensaatioista.

Kaukolämmön päästöjen vähentämiseen ei meillä vielä suoraa ratkaisua ole, mutta osaaminen tämänkin asian ratkaisemiseen löytyy. Kelataanpa hieman taaksepäin. Vuosi sitten Helsingin kaupungin pormestari Jan Vapaavuori käynnisti ideakilpailun, jolla haettiin ratkaisua siihen, miten Helsinki voisi päästä eroon kivihiilestä kaukolämmön tuotannossa vuoteen 2029 mennessä. Syke ja VTT alkoivat koota kisatiimiä ja pyysivät Hanselin mukaan.

Kilpailu herätti suurta mielenkiintoa ja ensimmäiseen vaiheeseen tuli 252 ratkaisuehdotusta, joita kehittämässä oli yhteensä 1 528 asiantuntijaa ympäri maailmaa. Tuomaristo valitsi kymmenen potentiaalisinta ehdotusta jatkoon ja nämä joukkueet viimeistelivät ehdotuksensa syksyn ja talven aikana. Lienee turha mainita, että tiimimme oli yksi näistä kymmenestä parhaasta.

Tuomaristo valitsi kymmenen potentiaalisinta ehdotusta jatkoon ja nämä joukkueet viimeistelivät ehdotuksensa syksyn ja talven aikana.

Ratkaisuehdotuksemme oli kaikessa yksinkertaisuudessaan suorastaan nerokas. Emme usko, että mikään yksittäinen ratkaisu on välttämättä paras kaikilla mittareilla. Lisäksi energia-ala kehittyy vauhdilla ja tällä hetkellä paras ratkaisu ei välttämättä ole sitä enää muutaman vuoden päästä. Siksi ehdotimme jatkuvasyklistä huutokauppaa, jossa kivihiili korvataan pala palalta aina kulloinkin kustannustehokkaimmalla ratkaisulla. Lämmöntuottaja saa tuottonsa loppuasiakkaalta ja kaupunki maksaa vain pienen preemion tähän päälle.

Huutokaupan parhaat puolet:

  • Huutokauppa on mahdollista käynnistää nopeasti, mikä on tärkeää, sillä kivihiilen poltto kielletään tällä vuosikymmenellä

  • Säännölliset ja tiheät huutokaupat minimoivat markkinahäiriön

  • Huutokaupassa on mahdollista asettaa erilaisia tavoitteita ja kriteereitä, ja säätää painotuksia kulloistenkin tarpeiden mukaan

  • Kaikki fossiilisiin energialähteisiin perustuvat ratkaisut saadaan rajattua pois

  • Myös muut polttoon perustuvat -vaihtoehdot voidaan haluttaessa rajata pois

Alkuun kriteerejä voi asettaa aika löyhästi. Mutta jos esimerkiksi alkaa näyttää siltä, että huutokaupan voittajaksi tulisivat kovassa pakkasessa liian heikkotehoiset lämpöpumput, voidaan tuleville kierroksille asettaa kriteeriksi tietty tehontuotto tietyssä lämpötilassa.

Huutokauppa-ajatus on vapaasti kaikkien kuntien ja kaupunkien käytettävissä ja tämä oli myös Helsingin alkuperäinen ajatus – tuottaa ratkaisu, joka tuo hyötyä laajemminkin kuin vain Helsingille.

Joukkueemme: VTT (Åsa Hedman, Tomi Lindroos), Syke (Karoliina Auvinen, Hannu Savolainen), Hansel (Pasi Tainio) ja Aleksi Lumijärvi.


Bloggari

Pasi Tainio kategoriapäällikkö, energia

Kategoriapäällikkömme Pasi Tainio on energia-alan ja kestävän kehityksen tuntija. Pasi pyrkii myös omassa elämässään tekemään vain vastuullisia hankintoja ja toimimaan mahdollisimman kestävästi. Matkustaminen on Pasin heikkous, jota hän pyrkii kompensoimaan erilaisilla päästövähennyspalveluilla.