Mäntsälä hankkii sähköautojen latausasemat Hanselin DPS:n kautta

Kuvituskuva: sähköauto latauksessaMäntsälän kunnan rakennuttamispäällikkö Pertti Palmroos

Marraskuussa 2020 voimaan astunut laki velvoittaa varustamaan ei-asuinkäytössä olevien kiinteistöjen parkkipaikat sähköauton latauspaikalla ennen vuotta 2025. Kunnissa tämä tarkoittaa esimerkiksi kouluja, päiväkoteja, sairaaloita ja muita julkisia rakennuksia, joissa on yli 20 pysäköintipaikkaa. Mäntsälän kunta päätti hoitaa velvoitteensa etunojassa ja on tehnyt jo kaksi latausasemien minikilpailutusta Hanselin DPS:n kautta. 

Kun sähköautojen latausasemia koskeva laki astui voimaan, alettiin Mäntsälässä ripeästi selvittää, mihin toimenpiteisiin latausasemien hankkimiseksi on ryhdyttävä. 

”Kartoitimme ihan ensin lain piiriin kuuluvat kiinteistöt, ja totesimme niitä olevan liki parikymmentä. Teknisessä selvitystyössä hyödynsimme paikallisen, kuntaomisteisen energiayhtiön asiantuntemusta. Huomasimme kuitenkin melko pian, että emme selviä omin voimin tämänkaltaisesta kilpailutuksesta. Projektiin olisi pitänyt löytää aiheeseen perehtynyt suunnittelija”, Mäntsälän kunnan rakennuttamispäällikkö Pertti Palmroos muistelee. 

Markkinavuoropuhelu kannattaa

Hanselin yhteishankinnat olivat Mäntsälän kunnalle tuttuja jo muistakin yhteyksistä, ja kun Hanselin valikoimista löytyi sopiva dynaaminen hankintajärjestelmä, oli hankintatavan päättäminen helppoa. Dynaamisessa hankintajärjestelmässä sopimustoimittajille asetetaan tietyt soveltuvuusvaatimukset, ja näin ollen Mäntsälässäkin voitiin luottaa siihen, että kaikilla mukana olevilla palveluntarjoajilla on riittävä osaaminen. 

”Pidimme aluksi markkinavuoropuhelun kaikille DPS:ssä mukana oleville toimittajille, mikä osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Saimme markkinavuoropuhelussa erinomaisia kysymyksiä ja kommentteja, jotka auttoivat meitä määrittelemään tarkemmin muun muassa asennukseen ja hinnoitteluun liittyviä asioita”, Palmroos kertoo. 

Mäntsälässä päädyttiin pyytämään tarjouksia palvelumallista, jossa kunta hankkii latausratkaisun palveluna ja maksaa kuukausimaksua. Mahdollisten uusien sähköliittymien ja kohteisiin rakennettavien kaapelointien investoinneista vastaa kunta. Tekniset ratkaisut toteutetaan niin, että sähkökapasiteettia riittää rakennuksen muuhunkin sähköntarpeeseen myös silloin, kun kaikki latauspisteet ovat käytössä.  

Valmiit mallipohjat helpottavat ja säästävät aikaa 

Kun markkinavuoropuhelu oli käyty, oli aika ryhtyä viimeistelemään tarjouspyyntöä. Kaikista Hanselin dynaamisista hankintajärjestelmistä löytyy ohjeet minikilpailuttamisen tueksi ja laaja valikoima malliasiakirjoja, joiden avulla tarjouspyyntö liitteineen laaditaan. Hanselin asiantuntijat ovat myös asiakkaan apuna. 

”Oli huomattavasti helpompaa ryhtyä työhön valmiiden mallien pohjalta, kun sai luottaa siihen, että Hanselin asiantuntijat ovat ottaneet asiakirjoissa huomioon niin lain vaatimukset kuin muutkin ehdot ja edellytykset. Vastaavien asiakirjojen laatiminen itse olisi ollut todella työlästä, ja edellyttänyt ulkopuolisen avun hankkimista. Asiakirjoja on kuitenkin melko paljon, joten etenkin ensikertalaisen kannattaa varata aikaa tähän vaiheeseen”, Palmroos vinkkaa. 

Kaikki Hanselin DPS:iä hyödyntävät asiakkaat voivat minikilpailutuksessaan hyödyntää Hankintojen tuki -tiimin maksutonta kommentointipalvelua. Mäntsälän tapauksessa tarjouspyyntöä kommentoi kategoriapäällikkö Pasi Tainio, ja hänen kommenttiensa pohjalta tarjouspyyntöön tehtiinkin pieniä tarkennuksia. 

Julkiset latausasemat auttavat kattamaan kustannuksia 

Ensimmäisessä minikilpailutuksessa kilpailutettiin viisi latauspistettä, jotka asennettiin alkuvuodesta 2023. Toiseen minikilpailutukseen sisältyi kymmenkunta kohdetta. 

”Päädyimme tekemään kaksi eri minikilpailutusta, koska aihe oli meille uusi ja halusimme varata itsellemme mahdollisuuden tehdä muutoksia. Yhteistyö ensimmäisen minikilpailutuksen voittajan kanssa on sujunut hyvin, eikä sopimuskaudella ole tullut eteen yllättäviä muutostarpeita. Niinpä toinen minikilpailutus vedettiin läpi hyvin samankaltaisilla määrittelyillä kuin ensimmäinenkin”, Palmroos kertoo. 

Muille sähköautojen latausasemien hankkimista pohtiville kunnille Palmroosilla on pari vinkkiä. 

”Ensin kannattaa kartoittaa lain piiriin kuuluvien kiinteistöjen määrä ja sitten kaivaa esiin niiden sähkökuvat kapasiteetin selvittämiseksi. Sähköteknisissä asioissa on hyvä kääntyä asiantuntijan puoleen, ja hankintatapa pitää tietysti päättää. Me koimme, että DPS on helppo ja luotettava toimintamalli”, Palmroos sanoo. 

Kunnan pitää myös pohtia, haluaako se latausasemien olevan julkisia vai ainoastaan kunnan työntekijöiden käytössä. Julkisten latausasemien etuna on se, että niistä saatavien tuottojen avulla voidaan kattaa asennus- ja ylläpitokustannuksia. Mäntsälässä kaikki kunnan latausasemat ovat julkisia, eli kuka tahansa voi ladata autonsa esimerkiksi koulujen parkkipaikoilla koulun toiminta-aikojen ulkopuolella. Latausaseman ulkonäön voi muokata organisaation visuaalisen ilmeen mukaiseksi, ja Mäntsälässä tämä markkinointimahdollisuus on hyödynnetty – kunnan latauspisteet tunnistaa iloisista brändiväreistä. 

 


Mäntsälä on noin 21 000 asukkaan kunta keskellä Uudenmaan maakuntaa. Lue lisää osoitteessa mantsala.fi


 

Kiinnostuitko?

Onko sähköautojen latausasemien hankkiminen ajankohtaista? Tutustu tarkemmin dynaamiseen hankintajärjestelmään ja aloita oma minikilpailutuksesi vaikka heti!

Sähköautojen latausasemien DPS

Mikä DPS?

Dynaaminen hankintajärjestelmä eli DPS tarjoaa hankinnallesi raamit ja joustaa omien tarpeidesi mukaan. Mukaan voit tulla milloin vain DPS:n keston aikana – oletpa sitten asiakas tai soveltuvuusehdot täyttävä toimittaja.

Lue lisää DPS:stä

Mikä on minikilpailutus?

Minikilpailutus tehdään, jos yhteishankinnan toimintamalli edellyttää kilpailutusta mukana olevien sopimustoimittajien kesken. Minikilpailutuksen avulla yhteishankinnan käyttäjä kilpailuttaa tarpeeseensa parhaiten soveltuvan toimittajan.

Tutustu minikilpailutukseen

Tervetuloa Toimitilapäivään 16.4.

Hanselin Toimitilapäivä suuntaa katseen kohti tulevaisuuden toimitiloja. Päivän aikana perehdymme toimitilojen murrokseen sekä tilojen, palveluiden, teknologian että hankintojen näkökulmasta. Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan – joko livenä tai linjoille!