Hyppää sisältöön

Sote-alan henkilöstövuokraus 2026 (00745) DPS

Yhteishankintamme kautta on helppo hankkia sote-alan vuokrahenkilöitä, kuten yleis- ja erikoislääkäreitä, sairaan- ja terveydenhoitajia, suuhygienistejä, fysioterapeutteja, perus- ja lähihoitajia. Pystyt itse määrittelemään hankittavan ammattihenkilön vaatimukset ja ammattinimikkeet.

Sote-alan henkilöstövuokraus on hankintalain liitteen E mukainen sosiaali- ja terveyspalveluiden hankinta. Toimintamalli on hyvin samankaltainen kuin dynaamisen hankintajärjestelmän toimintamalli. Yhteishankinnan kautta tehtävät hankinnat kilpailutetaan yhteishankintaan hyväksyttyjen toimittajien kesken. Asiakkaan sisäinen kilpailutus eli minikilpailutus voi koskea yksittäistä tai useampaa ammattihenkilöä. Asiakas voi myös valita minikilpailutuksessaan useamman toimittajan, joilta tehdään tilauksia yksittäisiin tarpeisiin minikilpailutuksessa määritellyillä ehdoilla, esimerkiksi etusijajärjestyksen perusteella. Asiakas voi myös jakaa hankinnan osiin. 

Löydät lisätietoja toimintamallista Yhteishankinnan toimintamalli -asiakirjasta.

Toimittajavalinnan voi tehdä esimerkiksi Hanselin Kisa-apurissa, jossa teet minikilpailutuksesi helposti.

Tämä yhteishankinta on kaikkien asiakkaidemme käytettävissä. Jos olet toimittaja, siirry kohtaan "Haluatko toimittajaksi?" .

Yhteishankinnan edut

  • Vähennät omasta kilpailutuksesta aiheutuvaa työtä ja kustannuksia
  • Kilpailukykyiset hinnat
  • Sopimustoimittajien soveltuvuus tarkistettu ja Hansel valvoo toimittajia
  • Hyvät sopimusehdot
  • Valmiit malliasiakirjat erilaisiin hankintatapoihin
  • Hanselin tuki sopimuskaudella

Tämä yhteishankinta tarjoaa hyvät, asiakkaan etua varmistavat sopimusehdot, joissa on otettu huomioon toimialan erityispiirteitä.

Koko yhteishankinta on rakennettu siten, että sen kautta on saatavilla laaja joukko sote-alan ammattihenkilöistä.

Hansel hoitaa muun muassa rikosrekisteriotteet, tilaajavastuulain mukaiset selvitykset ja alihankkijoiden käsittelyn. Näin asiakkaiden hallinnollinen työ vähenee.

Voit kääntyä asiantuntijoidemme puoleen myös sopimuskauden aikana, jos esimerkiksi valitun sopimustoimittajan kanssa tulee ongelmia.

Katso Vastuullisuus-välilehdeltä , kuinka vastuullisuus on tässä yhteishankinnassa otettu huomioon.

Mitä voin hankkia?

Yhteishankinnalla voit hankkia laajasti sosiaali- ja terveysalan ammattihenkilöitä, kuten yleis- ja erikoislääkäreitä, sairaan- ja terveydenhoitajia, suuhygienistejä, fysioterapeutteja ja lähihoitajia. Pystyt itse määrittelemään tarkemmin hankittavan ammattihenkilön vaatimukset ja esimerkiksi kokemuksen.

Valitset omiin tarpeisiisi sopivan toimittajan yhteishankinnan minikilpailutuksen avulla. Minikilpailutuksen malleja on useita ja niitä on kehitetty yhteishankinnassa vastaamaan asiakkaiden tarpeita. Kilpailutuksen voi tehdä Cloudiassa, Hanselin Kisa-apurissa tai MinikisaPlus-toimeksiannolla.

Yksityisestä sektorista poiketen vuokratyövoiman käytölle on rajoitteita. Vuokratyövoimaa ei voida käyttää julkisen vallan käyttöä edellyttävissä tehtävissä.

Katso tarkemmat ohjeet hankintojen tekemiseen Näin hankit -välilehdeltä

Yhteishankinnan voimassaoloaika

Yhteishankinnan voimassaoloaika on 25.8.2026–31.12.2031.

Asiakkaan hankintasopimuksen kesto voi olla maksimissaan 5 vuotta.

Liittyminen kannattaa

Vaikka yhteishankintaan ei ole välttämätöntä liittyä, suosittelemme sitä kuitenkin lämpimästi. Liittymällä yhteishankintaan sivun oikeasta ylälaidasta, saat tietoa esimerkiksi sopimusta koskevista muutoksista ja muista ajankohtaisista asioista. Jos et pääse tekemään liittymistä, otathan yhteyttä asiakaspalvelu@hansel.fi .

Sopimustoimittajien soveltuvuusvaatimukset

Sopimustoimittajat ovat täyttäneet seuraavat soveltuvuusvaatimukset:

  1. Rekisteröityminen ammatti- ja elinkeinorekisteriin
  2. Verojen ja eläkevakuutusmaksujen maksaminen
  3. Rahoituksellinen ja taloudellinen tilanne
  • Riskiluokitus vähintään 1–4
  • Liikevaihto vähintään 200 000 euroa
  • Vastuuvakuutus vähintään 500 000 euroa
  1. Tekninen suorituskyky ja ammatillinen pätevyys
  • Tarjoajalla on käytettävissään tarjouksessa ilmoitettujen alihankkijoiden voimavarat hankinnan toteuttamisessa.
  • Tarjoajalla on kokemusta hankinnan kohteena olevien tavaroiden toimittamisesta/palvelujen tuottamisesta viimeisen kolmen vuoden aikana sekä 100 000 euron edestä referenssitoimituksia hankinnan kohteen mukaisista palveluista.

Yksityiskohtaiset soveltuvuusvaatimukset löytyvät osallistumispyynnöltä.

Haluatko toimittajaksi?

Hyväksymme mukaan kaikki soveltuvuusehdot täyttävät toimittajat. Lue, kuinka pääset sopimustoimittajaksi .

Voit tutustua osallistumispyyntöön HilmassaAukeaa uuteen välilehteen

Edut toimittajalle

  • Julkinen sektori on mahdollisuuksien maailma – kiinnostaisiko siivu miljardien markkinasta?
  • Sähköiset, määrämuotoiset kilpailutukset ovat helppoja avoimiin kilpailutuksiin verrattuna.
  • Voit tulla mukaan tarjoamaan koko yhteishankinnan keston ajan.

Näet vain osan sisällöstä, koska et ole kirjautunut. Kirjaudu sisään

Ei vielä tunnuksia? Rekisteröidy

Kirjaudu sisään

Liittyminen

Liity viimeistään 31.12.2031

  • Tilaajavastuulaki
    Hansel tekee tilaajavastuulain selvitykset keskitetysti.

Vastuullisuus

Kaikki yhteishankintamme on vastuullisuusanalysoitu ja merkitty vastuullisuustunnuksin. Tässä yhteishankinnassa on huomioitu:

  • Sosiaalinen vastuu
  • Taloudellinen vastuu

Pakotteiden tarkastaminen

Teemme kaikissa yhteishankinnoissa mukana olevista toimittajista pakotetarkastukset.

Tilaajavastuulaki

Hansel tekee tilaajavastuulain selvitykset keskitetysti.

Yhteystiedot

Kysy lisää asiantuntijoiltamme

Lisätietoja kilpailutuksesta

Meri Ranta

Kilpailuttamiskonsultti

kilpailutus@hansel.fi

Lisätietoja hankinnan sisällöstä

Pia Ritari

Kategoriapäällikkö

pia.ritari@hansel.fi

Hankinnan vaihe

  1. Esiselvityksessä
  2. Valmistelussa
  3. Kilpailutuksessa
  4. Käynnissä
  5. Päättynyt, asiakaskohtaisesti voimassa