Vastuullisuus on viherpesua

Vastuullisuus on tärkeä teema. Ihmisen aiheuttama ilmastokriisi, luontokato ja ympäristön saastuminen vaativat toimia. Epäreiluja työehtoja tai tuotanto-oloja ei pidä hyväksyä. Mutta ”vastuullisuus” on mielestäni liian usein pelkkää viherpesua – ostamisen tai kuluttamisen hyväksytymmäksi tekemistä ja mielikuvamarkkinointia.

Koska vastuullisuus on tärkeä teema, sitä käytetään myös tuotteiden ja palvelujen markkinoinnissa laajasti hyödyksi:

”Vastuullisempi pakkaus” – mihin verrattuna, entä itse tuote?
”Mitä suurempi luokitus, sitä parempi valinta” – mihin luokitus perustuu, onko mukana olevien otos kattava?
”Laitteen päästöt on kompensoitu” – millä tavalla kompensointitarve ja kompensointi on laskettu, kauanko istutettu puu saa kasvaa?

Markkinointiväitteiden faktantarkastus on työlästä ja turhauttavaa, usein myös mahdotonta. Jos esimerkiksi luokituksen perusteita ei avata julkisesti, ei markkinointiviestin lupausta pysty tarkistamaan. Maapallon toiselle puolelle istutetuksi luvatun puun pystyssä pysymisen valvonta, saati kasvupaikan aiemman maankäytön selvittäminen, on käytännössä mahdotonta.

Mielestäni on myös mahdotonta, että ihan kaikkien tuotteiden ja palvelujen ostaminen ja hankinta voisi ylipäätään olla vastuullista. En pidä siitä, että kyseenalaisia tuotteita viherpestään vastuullisemmaksi vähäpätöisellä vaatimuksella tai markkinoinnilla.

Vastuullisuuden johtamista!

Vastuullisuustyökin vaatii johtajuutta. Koska hankintaresurssit ovat tyypillisesti vähäiset ja hankinnat usein ”oman toimen ohella” tehtäviä, tarvitaan johtajuutta tunnistamaan, missä hankinnoissa vastuullisuusvaatimuksilla saavutettava hyöty on suurin ja ohjattava resursseja niihin. Hankintoja tekevät tarvitsevat riittävät resurssit myös vastuullisuusvaatimusten määrittämiseen.

Organisaation on linjattava, mille korkeudelle vastuullisuusvaatimusten rima asetetaan, sekä mistä ei ehdottomasti voida tinkiä. Johtajuutta tarvitaan linjauksen lisäksi sanomaan ja seuraamaan, että linjatut asiat myös täyttyvät sopimuskaudella.

Vastuullisuusriman korkeus, aivan vastaavasti kuin riman korkeus tuotteen tai palvelun teknisessä ja laadullisessa vaatimusmäärittelyssä, vaikuttaa todennäköisesti tarjoajien lukumäärään vähentävästi ja tarjousten hintaan nostavasti. Joskus joudutaan myös tasapainoilemaan eri vastuullisuusnäkökulmien välillä. Hankitaanko esimerkiksi nykyistä vihreämpää tekniikkaa, vaikka tiedettäisiin siihen liittyvien tuotanto-olojen olevan karut. Johtajuutta tarvitaan myös tähän.

Johtamisen lisäksi hankinnan keinot käyttöön?

Oletukseni mukaan uusi hankintajohtaja saattaisi tyypillisesti olla hyvinkin kiinnostunut ensivaiheessa siitä, mitä, mistä ja kuinka paljon yritys tai organisaatio tekee hankintoja. Hankintakirjallisuudessa puhutaan spend-analyysistä, jolla voidaan muun muassa selvittää ja arvioida mihin omia resursseja kannattaa varata ja mistä työ kannattaa aloittaa.

Voisiko näitä vastaavia hankintojen johtamisen keinoja käyttää enemmän myös vastuullisuustyössä? Priorisoitaisiin hankintoja ja toimia sekä ohjattaisiin resursseja enemmän sinne, missä saavutettava hyöty olisi suurin.

Hanselin Hankintapulssin hiilijalanjälkiraportti on hyvä alku hankintojen vastuullisuuden seurantaan. Mielelläni kuulisin myös muista seuranta- ja analysointityökaluista, joten pyydän vinkkaamaan minulle, jos teillä lukijoilla on hyviä työkaluja tiedossanne.

Peräänkuulutan vastuullisuusviherpesun sijaan riittävää resursointia, osaamistason nostoa sekä johtajuutta vastuullisten hankintojen tekemiseen.